
Olen Hakasen Auli, Janakkalan Turengista. Kotoisin olen itäsuomesta, mutta kaikkien sattumusten kautta löysin mieheni täältä, ja asetuin tänne asumaan.
Tällä hetkellä meillä on 2 saksanpaimenkoiraa, kasvamassa AH Doris ja AH Emma, lisäksi vinttikissa Roosa.
Roosa on sen takia vinttikissa, koska pelkää koiriamme, mutta omakotitalomme yhteydessä on mahdollisuus ollut järjestää lämpimät olot myös Roosalle.
Koiramäärä meillä vaihtelee, koska joskus meillä on myös hoitokoiria.
Olen aina pitänyt eläimistä hyvin paljon, mutta olosuhteet eivät olleet suotuisat
hankkia koiraa, astma ja allergiat rajoittaa melko paljon myös harrastuksia.
Kun muutin mieheni luokse, hankimme ensin tanskandoggi Raisan, joka elikin kanssamme viisi vuotta. Raisalle olimme jo hankkineet kaveriksi saksanpaimenkoira Ronin, Ozahula Hitchcockin. Roni vei sydämeni, koska en koskaan uskonut tuolaista koiraa olevankaan. Tietenkin, dominoivan tanskadoggi nartun jälkeen, minulla oli koira joka teki mitä käskettiin ja opetettiin. Sen jälkeen innostuimme käymään Ronin kanssa näyttelyissä
ja ihan hyvin pärjättiinkin.
Seuraavaksi meille tuli Assi, Ozahula Kirlady. Kiersimme koirien kanssa näyttelyissä,
ja syntyi ajatus
tehdä myös jalostustyötä.
Suruksemme jouduimme luopumaan Ronista keväällä 2010, nivelrikon aiheuttamat kivut vaikuttivat kaikin tavoin käytökseen ja liikkumiseen. Kipulääkkeetkään eivät auttaneet, joten päätimme laskea Ronin paikkaan missä ei tunneta kipua, sateenkaarisillalle.
Kävin Kennelliiton kasvattajakurssin 2005, ja allekirjoitin myös kasvattajasopimuksen.
Kennelnimen Aatoksen Helena sain 2007. Kennelnimeen halusin myös isäni etunimen, koska hän koulutti 1950 luvulla rajakoiria, nimenomaan saksanpaimenkoiria.
Pentueita syntyy 1-2 vuodessa. Meillä oma huone jossa emä ja pennut ovat omassa rauhassa
synnytyksen ja pentuajan.
|
|